Melanie♥

Nimi: Melanie "Mel"

Ikä: 17 vuotta

Syntymäpäivä: 4.2.

Malli: Pullip Io

Ostettu Mollamaniasta

Peruukki vaihdettu

~~~

Tykkää: Isän vanhoista pelikorteista, niillä pelaamisesta, lukemisesta, ennustamisesta, tähtikartoista, avaruudesta, horoskooppien lukemisesta ja uusien luomisesta, äidin antamasta nallesta, luonnosta, unisieppareista ja soittamisesta.

Ei tykkää:

Luonne: Mel on muiden seurassa viihtyvä, ensiksi ehkä vähän etäinen, mutta paremmin tutusttua pirteä, helposti innostuva ja iloinen persoona.

Hän tykkää olla välillä omissa oloissa, välillä ihmisten  keskellä.

Mel tykkää tutustua uusiin ihmisiin mutta valitsee tarkasti parhaat ystävänsä.

Tietenkin jokaisella kortilla on kääntöpuolensa ja niin on tälläkin: 

välillä Mel rupeaa miettimään liikaa menneisyyttään ja kaipaamaan sitä. 

Tällöin hän voi eristäytyä pitkäksikin aikaa omiin oloihinsa, jolloin tytön lähelle ei kannata mennä sillä hän kaipaa vain omaa rauhaa, isän vanhat pelikortit, nallen ja kaakaota.

Jonkun ajan päästä Mel on taas oma iloinen itsensä niin kuin mitään ei olisis edes tapahtunut.

Menneisyys: Mel asui pienenä selvännäkijä-äitinsä ja korttia pelaavan isänsä kanssa pienessä kylässä.

He asuivat talvet paikoillaan kylässä, mutta kesäisin he kiertelivät ympäri maata.

Melin äiti hankki perheelle elantoa tekemällä ennustuksia, horoskooppeja ja muita vastaavia ihmisille.

Samaan aikaan perheen isä keräsi elantoa pelaamalla milloin keidenkin kanssa korttia.

Ja se toimi. Melin isä oli hyvä siinä mitä teki ja rakasti.

Vaikka heillä olisinkin ollut varaa asettua aloilleen siihen pieneen kylään jossa talvisin asuivat, he eivät halunneet.

Kiertolaiselämä oli se mitä jokainen heistä halusi.

Tämän takia Mel ei koskaan saanut kunnon ystäviä, mutta se ei häntä haitannut.

Silloin kun he kiersivät ympäri maata Mel joko auttoi äitiään asiakkaiden kanssa, jolloin samaan aikaan hänen omat ennustajan lahjat kehittyivät, tai vietti aikaansa isänsä kanssa joka joko opetti Melille tavallisesti koulussa opittavia taitoja tai kortin pelaamista.

Lopun ajan perhe vietti yhdessä.

Kaikki oli siis hyvin.

Mutta mikään ei kestä ikuisesti, eihän?

Niin ei tämäkään.

Melin ollessa kahdentoista he vieläkin kiertelivät ympäri maata.

Oli kaunis kesäilta. 

Melin äiti ennusti juuri jollekin, joten Mel päätti lähteä saattamaan isäänsä pieneen pubiin jonne mies oli menossa pelaamaan korttia.

Isän sanottua tyttärelleen hyvät yöt ja "nähdään aamulla" tämä sulki oven ja Mel kääntyi lähteäkseen äidin luo.

Jokin kuitenkin tuntui olevan pielessä mutta Mel ei jaksanut välittää.

Seuraavana aamuna isä ei ollut palannutkaan.

Mel tai hänen äiti ei aluksi huolestuneet, mutta kun miestä ei alkanut puoleen päivään mennessä kuulumaan, Mel lähti takaisin pubiin etsimään isäänsä.

Vähän matkaa ennen pubia olevalla metsäpolulla häntä odotti karu yllätys.

Hänen isänsä makasi maassa yltä päältä veressä.

Mel juoksi isän luokse ja yritti herätellä tätä mutta joutui kuitenkin toteamaan lopulta että hän oli kuollut.

Itkien hän juoksi lähellä olevaan pubiin, sillä hän halusi tietää mitä isälleen oli tapahtunut.

Sisälle päästyään hän rupesi huutamaan tiskin takana olevalle pojalle, mitä hänen isälleen on tehty?

Poika katsoi Meliä hetken hämmästyneenä, ja kertoi ettei hän tiennyt miehestä muuta kuin että tämä oli pelannut illalla kyläläisten kanssa korttia ja voittanut.

Ei niin varakkaat kyläläiset eivät olleet tykänneet voittajasta yhtään ja ruvenneet väittämään Melin isää valehtelijaksi.

Tässä vaiheessa koko joukko, Melin isä mukaan lukien oli poistunut riitaisesti pubista.

Tässä vaiheessa Mel rupesi huutamaan miksi hän löysi hänen isänsä kuolleena metsästä?

Totuus ei koskaan tytölle selvinnyt, mutta poika epäili että ei aivan selvinpäin olleet kyläläiset olisi uskoneet miestä, ja tehneet tämän "valehtelusta" lopun itse.

Ei kuulemma olisi ensimmäinen kerta.

Mel hautasi äitinsä kanssa isän samaiseen metsään kauniin puun juureen.

Ennen tätä Mel kuitenkin otti isän taskussa olleet kortit itselleen muistoksi.

Sitten hän laski pienen voikukkakimpun haudan juurelle.

Parin vuoden päästä Melin ollessa 14 hänen äitinsä ei ollut vieläkään toipunut isän kuolemasta kunnolla.

Äidistä tuli etäinen ja yksinäinen eikä hän enää jaksanut edes katsoa tytärtään silmiin.

15 täytettyään Mel ymmärsi miksi äiti ei voinut edes katsoa tyttöä: hän muistutti liikaa isää, samoin äiti muistutti Meliä isästä.

Tämän tajuttuaan Mel pakkasi vain tärkeimmän, kirjoitti äidilleen lapun jossa hän kertoi lähtevänsä, ja rakastavansa silti äitiä.

Ehkä joku päivä hän voisi vielä palata.

Juuri kun hän oli lähdössä viimeistä kertaa pienestä kodistaan, hän kuuli takaansa heikon äänen joka sanoi "odota".

Mel kääntyi ja näki äitinsä jolla oli kädessä pieni nalle.

Nalle oli äidin vanha ja Mel oli aina saanut leikkiä sillä pienenä.

Äiti antoi nallen Melille ja halasi tytärtään, jonka jälkeen päästi tämän menemään.

seuraavat kaksi vuotta Mel kiersi ympäriinsä kulkurina, keräten elantonsa niin kuin isänsäkin.

Hän nukkui milloin missäkin, toisten sohvilla, juna-asemilla...

Kunnes 17 vuotispäivänään löysi tänne, sai täältä ystäviä, ja jäi tänne.